14.3.2006 SoftaSuperStore ja SurFin yhteistyöhön
SurFin Oy:n maahantuomia ohjelmistoja nyt myös Internetin kautta.
Softa SuperStore Finland Oy ja SurFin Oy solmivat sopimuksen jonka myötä asiakkailla on mahdollisuus tehdä ohjelmistojen hankinta verkon kautta.
-Halusimme tarjota asiakkaillemme myös tällaisen hankintamahdollisuuden ja kun saimme luotettavan sekä yhden varteenotettavimmista tekijöistä kumppaniksemme, emme epäröineet yhteistyön aloittamista, kertoo Tuomo Liimatainen Oy SurFin Ab:sta.
Verkkokaupan helppous sekä mahdollisuus hankkia eri valmistajien tuotteet samasta paikasta ja samaan aikaan onkin yksi syy miksi asiakkaat ovat siirtyneet verkkokaupan käyttäjiksi. Myös tietoturvaratkaisujen hankinta verkkokaupasta on palvelu, joka on tarjottava kuluttajilla. Joskus maahantuoja koetaan liian vaikeasti lähestyttävänä, eikä esimerkiksi lähintä jälleenmyyjää uskalleta tiedustella. Verkkokauppa tarjoaa tähän oivan ratkaisun.
-Halusimme yhteistyön merkeissä tarjota asiakkaillemme luotettavia sekä jo pidemmältä ajalta hyväksi havaittuja tuotteita. Saimme myös käyttöömme SurFin Oy:n osaamisen oman myyntityömme tueksi ja jatkamme edelleen asiakkaidemme palvelemista heidän lähtökohdistaan, sanoo Vesa Sohlberg Softa SuperStore Finland Oy:stä.
